Pakastetun paluu
On vuosi 2070. Tiedemiehet ovat sulattamassa syvä jäädytettyä ihmistä. Ihminen alkaa pikku hiljaa herämään horroksesta...
Se, joka herää, olen minä
Alan heräämään jäädytyksestä. Minulla on kylmä ja olen ihan sininen. Vähitellen alan tajuamaan että olen elossa ja tuntemaan aisteillani.
Kuulen jonkun puhuvan minulle.
Minulle kerottiin että miksi minut pakastettettiin ja syytä ei kukaan tiedä. Taustalla joku puhuu minun pakastamisesta ja siihen liitttyvistä asioista.
Herään nyt kunnolla ja pysty liikkumaan. Minulla on paljon kysymyksiä: `"Mitä tapahtui?", "Missä olen?".
Minun on todella vaikea puhua eikä kukaan edes kuule minua. En ole liiikkunut pitkään aikaan ja olen aivan shokissa.
Minut talutetaan ikkunan viereen. Nään pitkästä aikaa ulos ja kaikki muuttunu aivan. En tiedä yhtään missä olen ja en ole vieläkään saanut vastauksia kysymyksiin jotka pyörivät päässäni. Kohta viereeni ilmestyy yht'äkkiä vanha kaverini. En tieädä kuka hän on mutta olen nähnyt hänet jossakin. En pysty vielä keskustelemaan hänen kanssaan.
Alan vasta nyt puhumaan kunnolla tuttavani kanssa. Kysyn häneltä kysymyksiä tästä sulattamisesta ja että mitä minulle on käynyt. Hän vastaa mutta ujostellen.
En tiedä saanko koskaan vastauksia kysymyksille mutta yritän selvittää asiat....
maanantai 31. lokakuuta 2011
perjantai 28. lokakuuta 2011
torstai 27. lokakuuta 2011
keskiviikko 26. lokakuuta 2011
mitä äidinkieli/blogin kirjoittaminen merkitsee minulle?
Äidinkieli merkitsee minulle ainetta koulussa ja se on ihan kivaa
Blogin kirjoittaminen on ihan mukavaa
Blogin kirjoittaminen on ihan mukavaa
torstai 22. syyskuuta 2011
nettipoliisii
Virtuaalinen lähipolisiisiryhmä on toiminut vuodesta 2008 lähtien ja fyysinen toimipaikka sijaitesee helsingissä. Sen tarkoituksesena on valvoa netissä tapahtuvia rikoksia ja muuta. Heitä työllistää eniten netissä tapahtuvat kiusaamintapaukset sekä lapsiin kohdistuvat seksuallirikokset. Netiipoliiseihin voi ottaa yhteyttä vaikka anonyymsti. Viime vuosina yhteuden otot ovat lisäantyneet huomattavasti. Tavoitteena on ennaltaehkäistä rikoksia. Tällä hetkellä keskusrikospoliisi pyrkii omalla työllään vaikuttamaan myös netissä tapahtuviin rikoksiin ja muihin.
keskiviikko 24. elokuuta 2011
Oma oppimistyyli
Tein testin olen visuaalisesti oppinut.
Vahvat puolet
Hyviä kirjoittajia.
Erinomaisia organisoijia.
Tunnollisia oman ympäristönsä suhteen.
Eivät häiriinny melusta tai työpaikan hälinästä
Heikot puolet
Eivät pysty keskittymään kokouksissa tai seminaareissa.
Tarvitsevat asiasta yleiskäsityksen voidakseen työskennellä sen parissa tehokkaasti.
Eivät omaksu informaatiota helposti, ellei se ole kirjoitetussa muodossa.
Vahvat puolet
Hyviä kirjoittajia.
Erinomaisia organisoijia.
Tunnollisia oman ympäristönsä suhteen.
Eivät häiriinny melusta tai työpaikan hälinästä
Heikot puolet
Eivät pysty keskittymään kokouksissa tai seminaareissa.
Tarvitsevat asiasta yleiskäsityksen voidakseen työskennellä sen parissa tehokkaasti.
Eivät omaksu informaatiota helposti, ellei se ole kirjoitetussa muodossa.
keskiviikko 17. elokuuta 2011
minä merkonomina
Mä oon Hanne Maaria Juntunen ja oon syntyny -95 vuonna. Asun Sonkajärvellä jossa kävin yläasteen ja nyt opiskelen merkonomiksi. Lähdin opiskeleemaan merkonomiksi koska se ala kiinnosti minua ja ajattelin olevani sopiva alalle. Tulevaisuudessa ajattelen työskenteleväni kaupassa, en ole varma minkälaisessa mutta kunhan saisin jotain töitä.=)))))))))!!!!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)